Vegaaninen Pizza Margherita

Tällä ohjeella onnistut tekemään ravintolatasoisen, kuohkean vegaanisen margaritapitsan, joka ei maistu hiivalta.

Vegaanisen margaritapitsan teko onnistuu myös kotona, kunhan varaat tarpeeksi aikaa, laadukkaat raaka-aineet ja muutaman harkitun pitsanvalmistustarvikkeen. Näillä ohjeilla onnistut varmasti!

Yksinkertainen Pizza Margherita maistuu, kun käytät laadukkaita raaka-aineita. 🍅

Näitä aineksia tarvitset

Yhden pitsan taikina

  • 3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja (tai tipo 00 -jauhoja)
  • 1.2 dl huoneenlämpöistä vettä 
  • ¼ tl kuivahiivaa
  • ¼ tl suolaa 
  • Liraus oliiviöljyä
  • Hyppysellinen sokeria (hieman enemmän kuin suolaa)

Täytteeseen

  • n. 100 g laadukasta tomaattimurskaa, esim. Mutti
  • n. 10 pikkutomaattia
  • n. 2 dl Ilo Vegaanin Pizzamurua
  • Oliiviöljyä
  • Tuoreita basilikanlehtiä
  • Mustapippuria myllystä
  • Suolaa

Lisäksi

  • Pitsakivi
  • Puinen pitsalasta
  • Muovinen taikinakaavin

Roomalaistyylisen pitsataikinan valmistaminen

Valmista taikina viimeistään edellisenä päivänä. Voit valmistaa taikinan jopa 3 päivää ennen pitsan tekoa.

Kaada jauhot isoon kulhoon. Sekoita jauhoihin suola kulhon toisella puolella ja hiiva kulhon toisella puolella niin, ettei suola ja hiiva sekoitu toisiinsa.

Lisää vesi jauhoihin hitaasti samalla sekoittaen taikinaa puuhaarukalla. Lisää sokeri ja hieman oliiviöljyä.

Vaivaa taikinaa 20 minuuttia käsin pöydän päällä. Muovinen taikinakaavin helpottaa vaivaamista: kaavi sillä pöytään tarttunut taikina takaisin vaivattavaksi. Vaivaamisen yhteydessä lisää taikinaan hieman jauhoja niin, ettei taikina tartu kiinni pöytään. Huom! Lisää jauhoja niin vähän kuin mahdollista.

Jätä taikina lepäämään liinan alle huoneenlämpöön 2-4 tunniksi. Siirrä taikina kulhoon, peitä kulho tiiviisti, ja siirrä jääkaappiin.

Ota taikina huoneenlämpöön 4 tuntia ennen pitsan paistamista. Muotoile taikina palloksi. Jos teit moninkertaisen taikinan, jaa taikina niin moneksi palloksi kuin teet pitsoja.

Kunnolla vaivattu taikina on vaivansa arvoinen!

Pitsan valmistaminen

Lämmitä uuni kuumimmalle lämpötilalle (meidän uuni kuumeni 250 asteiseksi). Aseta pitsakivi uunin keskitasolle.

Ala työstämään taikinaa pyöreään muotoon käsin ilmassa. Pyri välttämään reunojen painamista. Jätä reunat keskustaa paksummiksi. Huom! Älä käytä kaulinta, sillä kaulin litistää reunat.

Kun olet muotoillut taikinan, levitä pitsa jauhotulle alustalle. Levitä tomaattimurska, pikkutomaatit ja Vegaanin Pizzamuru. Jätä reunoille muutama sentti ilman täytteitä. Viimeistele pitsa oliiviöljyllä ja suolalla.

Siirrä pitsa pitsalastalla pitsakiven päälle. Paista pitsa uuni ylätasolla 6-12 minuuttia. Pitsa on valmis, kun Vegaanin Pizzamuru on sulanut ja reunat ovat ruskistuneet.

Viimeistele pitsa basilikanlehdillä ja mustapippurilla. Nauti kuumana!

Pizza Margherita onnistuu myös kotioloissa. 😋

Katso myös nämä

Vegaaninen punajuuricarpaccio Ilo Cashew Bluen kanssa

Näyttävä mutta mutta vaivaton kauden alkupala on täydellisen virkistävä, sopivan makea ja ihanan suolainen.

Herkullinen vegaaninen uusivuosi

Mitä tarjota uudenvuoden juhlissa? Kokosimme yhteen kolme valmista vegaanista menua erilaisiin uudenvuoden juhliin: buffet-pöytä nyyttäreihin, rennot texmex-herkut tai juhlavampi kolmen ruokalajin vegaaninen menu pienelle porukalle.

Helppo vegaaninen ja maidoton lasagne

Tämä maidoton lasagne on helppo valmistaa yksinkertaisista ainesosista ja maistuu uskomattomalta!

Punajuuritaskut Ilo Cashewlevite Valkosipulilla

Vegaaniset punajuuritaskut ovat näyttävä tarjoiltava alkupalaksi!

Avainsanat